Näytetään tekstit, joissa on tunniste Majapuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Majapuu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pari kampetta ja harvinaisia sovituskuvia

Tein poitsulle hupparin, housut ja perusraglanpaidan mukaan mummulaan Pääsiäiseksi. Poika käyttää kokoa 134/140cm ja tein 134cm kokoiset kaikista. Mutta kuinkas kävikään... Telttoja. No, seuraavista tiedän tehdä hiukan pienemmät - polviin saakka ylettyvä huppari kun ei ole kovinkaan käytännöllinen.

Poika näki ompeluryhmän sivulla kuvan lippapiposta ja halusi itselleenkin sellaisen. Ja kuinkas sattuikaan, vahingossa olin napannut palan trikoota matkalaukkuun. Eli kokeilemaan. Suuntaviivoja katsoin Tikbumsan blogista. Äitini ei ole ommellut pitkiin aikoihin, joten silitettävää tukikangasta ei löytynyt eikä liioin vahvaa puuvillaakaan. Lopulta kaapin perukoilta löytyi pussi, jossa oli hääpuvustani jäänyttä jämäkkää satiinia. Sitäpä lipan sisään siis :D Poitsu tykästyi pipoon ja tilasi heti lisää useissa eri kuoseissa.

Kunkkujoustis Hannan Kankaasta, ruskea joustis ja vetskari Metsolasta, resori mistä lie. Inkkaritrikoo Lillestoffilta, raitaresori ja Lohishupparin neulokset Majapuulta, pääkallotrikoo Saksasta Michasilta. Kaava muokattu OB:n Patchwork Girlista.

Tässä muutama harvinainen sovituskuva ->






  




sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pari paitaa ja pussihousut

Tällä kertaa valmistui ihan perusvaatetta vaatevarastoa täydentämään. Majapuun merinovillaisesta Omppukukasta ompelin perusraglanpaidan tiukoilla resoreilla ja resorivyötäröllä. Lämmin kuin mikä eikä kutita pahasti atooppista ihoanikaan. Lainassa ukkokullan merinovillainen tähtipipo (kuka nyt jaksaa laittaa hiuksia sunnuntaina).




Keltapalloinen neulos on myöskin Majapuulta ja tehty samaisen perusraglanin pohjalta. Yritin muokata kaula-aukkoa hiukan kulmikkaammaksi ja laitoin reilun pätkän resoria helmaan - totuus on, että paita jäi liian lyhyeksi ilman sitä. Nappi köllöttää kaula-aukolla, kun jotenkin sakset lipsahtivat tekemään reiän kankaaseen. Niin ne lipsahtivat myös taaksekin, sen peitin labelillani.



Pussihousut on Metsolan mustaa (?) velouria, summassa leikattu oma kaava. Mukavat jalassa, velour on todella laadukkaan oloista. Näitä lisää. Käytän talvella saappaita, joiden sisälle ei mahdu paksut lahkeet eikä varret mahdu lahkeisiin. Eli käytän mekkoja ja hameita. Nyt myös pussihousuja. Ehkäpä teen myös farkkukankaasta testiversiot. 




Pari paitaa jäi vielä kuvaamatta ja jälleen yksi poitsun huppari odottaa viime silausta. Aika moni poitsun vaate odottaa sitä viimeistä silausta. Pitäisi kai saada ne valmiiksi ennen kuin kasvaa ulos noista ompeluksista.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Lököä ja pipoa

Teen oloasun miehelle. Ensin lököhousut ja lopulta takin. Sellaisen väljän, jossa on korkea kaulus ja taskut vetoketjun vieressä. 

Nyherrän kankaan kanssa. Se ei ole mitään herkkukangasta, mutta tilattu Itävallasta, kun oikeaa väriä ei löytynyt Suomesta. Jeansblau. Ei saa epäonnistua, mistä muuten teen takin loppuun. Taskut ei osu samalle korkeudelle. Miten siinä nyt niin kävi?

Voiko siihen laittaa jotain koristejuttua hämäykseksi, se kysyy. En mä tiedä, ei kai. Ne nyt vaan on eri korkeudella. Ompelen kuitenkin ötökkänauhaa. Ei mun mies tykkää ötököistä. Se tykkää nopeista autoista, hienoista kitaroista ja rokista. Nyt sillä on ötököitä vaatteessa. Olis mulla ollut tähtinauhaakin, mutta en laittanut sitä ettei luulisi itseään tähdeksi.

Vaikka on se oikeasti tähti. Mun tähti. Se on mun tuki ja turva. Mun kallio. Mun lohdutus. Mä saan purkaa siihen mun demoneita ja surua ja se jaksaa maalata mulle tulevaisuuden. Sanoo rakkaaksikin joka päivä. Ja se on mun oma.



Ettei sen päätä palelis pakkasilla, teen vielä pipon Majapuun tähtimerinovillasta. Tähteä tähdelleni.


Mulle Omppukukkamerinoa Lontoon syysviimaan.



Velour ja resori Itävallasta, vetoketju omista varastoista, ötökkänauha Michas Stoffeckelta Saksasta. Kaava takkiin OB 5/11 Saturday Chilling, koko 46, hupun tilalla kaulus ja sivutaskujen tilalla kengurutaskut. Housujen kaavan alkuperää en muista. Tähtimerinovilla ja Omppukukka Majapuulta.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Raksu-mekko ja uudenvuodenlupaus

Ompelusoppi pullistelee syksyn aikana hankittuja kankaita, eikä siellä enää mahdu juuri ompelemaan. Tiedän kuitenkin etten pysty vastustamaan tulevia uutuuskankaita, joten tein uudenvuodenlupauksen. Joka viikko on valmistuttava ainakin yksi vaate tai ompelus. Muita uudenvuodenlupauksia en tee. Eli tulette, rakkaat lukijat, näkemään vähintään yhden uuden ompeluksen joka viikko. 

Aloitan tästä ihanasta Raksu-koiratrikoosta tehdystä mekosta. Mekon tein aatonaattona Joulua varten. Ei jouluisen värinen, mutta ihanan pirtsakka. Ja voi että rakastan Raksu-koiraa, sekä tätä laadukasta materiaalia. Mekon kaveriksi tein vielä palloleggarit. Kaava mekkoon on oma The Mekko ja Raksu-koiratrikoo Majapuulta.

Virallisestihan tämä ei ole vuoden 2013 ensimmäinen ompelus, mutta lupaan, että tällä viikolla tulee postaus myös uudesta ompeluksesta :)




Joululahjoja en pystynyt aikaisemmista suunnitelmista huolimatta selkäni vuoksi ompelemaan, mutta sentään tämän yhden sain aikaiseksi. Vein lahjan vanhemmilleni käydessämme kylässä Tapaninpäivänä. Anoppilaan menee samanlainen. Pellavainen kahden istuttava laudeliina.



tiistai 18. joulukuuta 2012

Puff the Magic Dragon

Mielessä kummitteli eilen Majapuun turkoosista Lohisneuloksesta huppari, jonka olin suunnitellut tekeväni poitsulle joululahjaksi. En kuitenkaan saanut aikaiseksi aloittaa, joten päädyin katsomaan illan leffaa. En pystynyt keskittymään elokuvaan, vaan pyörittelin mielessäni hupparia. Mainostauon tullen ryntäsin leikkomaan kangasta ja palasin taas katsomaan leffaa. Loppujen lopuksi huppari valmistui mainostaukojen aikana ja ehti tänään Postin matkaan muiden lahjojen ohella.

Kaava OB:n Be Careful Out There. En laittanut vetskaria enkä vuorittanut huppua vaan tein ihan perushupparin. Huput on tuottaneet päänvaivaa aikaisemmin, mutta näköjään alan vähitellen oppia. Mahtava tunne, kun jokin ennen niin hankalalta tuntuva onnistuu :) Lohiksen lisäksi käytin Majapuun ruskeaa palloneulosta. Olisin tietty voinut mainostauon mittaisessa kiireessäkin katsoa ettei ylimmäinen Lohis ole päätön :D Pääasia kuitenkin, että edessä sekä takana on pari ehjää lohikäärmettä. On tämä vaan upea kuosi, aika rock!


Viisi pientä ankkaa lähti leikkimään...

Majapuulta kotiutui muutama päivä sitten valtava määrä ihania kankaita ja jouduin mielessäni arpomaan, mistä ompelisin itselleni huppumekon. Päädyin lopulta vaaleanpunaiseen Ankkaneulokseen. Kaavana tietysti ihana ja helppo Amelia, pienin muutoksin tosin. Tarkoitus oli tehdä mekkomittainen, mutta tekele jäi kuitenkin liian lyhyeksi. Päätin jatkaa mekkomittaan Majapuun punaisella palloneuloksella, josta tein myös taskut ja hupun. Palloneulos piristää mielestäni tätä suloista kuosia mukavasti. Huppua muokkasin sen verran, että tein sen "umpinaiseksi" (mikähän virallinen termi lienee?) edestä. Vielä olisi syötävän ihania neuloksia vaikka kuinka paljon ommeltavaksi. Mistä seuraavaksi? :)





lauantai 15. joulukuuta 2012

Minäkö muka hamsteri ja kangasholisti?

No juu, tunnustan. En voi vastustaa ihania kankaita. Ja niitä on nyt marras-joulukuun aikana tullut nettikauppoihin oikein urakalla. Ja urakalla olen myös kytännyt, jotta saan "omani" ostettua. Osa kankaista on nimittäin niin suosittuja, ettei niistä ehdi nähdä kuin vilauksen kaupan sivulla ja puf! sinne meni. Ensimmäisella kierroksella missasin Majapuun ihanat Lohikset. Tällä kertaa päätin vahtia koneella kuin haukka saadakseni tuon himoitun kankaan itselleni. Kangas myytiin loppuun noin kymmenessä minuutissa. Mahtavaa, että nyt on alkanut tulla suuria ja selkeitä printtejä. Olen jo melkoisen kyllästynyt kymmeniä yksityiskohtia tursuaviin ja pursuaviin kankaisiin.

Olin epähuomiossa maksanut postikulut, vaikka postikuluttomuusraja näistä kankaista ylittyikin. Niinpä paketista löytyi Majapuun Suomessa valmistuttamia resoreita lähes 1,5m :) Ovat muuten napakoita ja laadukkaita nämä resorit. Asiakaspalvelu on Majapuulla kohdillaan!

Nämä raahasin eilen Postista kotiin, painoa vaivaiset 12kg + Selian runoratsu palttiarallaa 3kg. Nyt olen vakaasti aikonut leikkoa kankaita ja ommella. 


Kuvassa ihanaiset Kamomillahepat (tämän kuvan kaikki kankaat ovat neuloksia), joiden kohdalla iski valitettavasti nuukuus ja ostin vain metrin kumpaakin väriä. Muita on 1,5-2,5 metrin väliltä. Nyt harmittaa, mutta eiköhän metristäkin jotain synny :) Ankkoja kolmessa eri värissä, lisäksi palloneuloksia. Onneksi ostin jo aikaisemmin palloneuloksia punaisena ja ruskeana, sekä ruutuneulosta sini-turkoosina. Ne kun on nyt loppuunmyytyjä. Sopivat ihanasti ankkoihin.




Ja tässä ne Lohikset. Näissä on jonkinlaista rockhenkeä ja ajattelin tehdä itselleni hupparin jommasta kummasta. Poitsulle myös. Tätä oli myös aikasemmin pinkkinä, mutta olimme juuri silloin Lontoossa ja sekin meni ohi. Harmi. Selian Runoratsut luomujoustofroteena on ihanan paksua ja laadukkaan tuntuista :) Alarivissä on todella lämmintä ja atoopikollekin sopivaa merinovillaneulosta, retroilevaa tapettiprinttiä trikoona sekä pirtsakan sitruunankeltaista PaaPiin suunnittelmaa Raksu-koiratrikoota.



Tältä näyttää noin 15 kilon pino neuloksia, joustista, trikoita, resoreita ja merinovillaa :)



Lopuksi vielä jokaisen naisen painajainen - bad hair day. Hiukset ei asetu millään vaikka tekee mitä vippaskonsteja. Itse olen ratkaissut pulman vuorittomilla pipoilla, niissä ei tule kuuma sisätiloissakaan. Suht nopsaan tekee sopimaan sen päivän outfitiin, jos ei sopivaa kuosia pipopinosta löydy. Muutama pipo puuttuu kuvasta. Mutta onhan tässä jo ihan kiitettävästi ;)

torstai 13. joulukuuta 2012

Lääkäriä, lähetteitä ja toiveita ompelusta

Varsinaisesti tämä ei kai ompeluun keskittyvään blogiin kuulu, mutta ilman lääkäriä ja lähetettä ei myöskään ompelu onnistu. Eli summa summarum, fysiatri teki jälleen saman diagnoosin kuin aikaisemmin - välilevyn pullistuma alimmissa selkänikamissa. Lisäksi molemmat pitkät selkälihakset ovat pahoin tulehtuneet. Eipä ihme, etten ole voinut liikkua, ompelusta puhumattakaan. Sain sentään lähetteen magneettikuvauksiin ja mitä tuskallisimmat piikit pahimpiin kipupisteisiin. Tarkoitus on puuduttaa selkä viikon ajaksi. Hyvällä tuurilla pääsen siis jopa ompelemaan, jei! Kankaita odottaa leikkomista ja ompelua (postissa 12kg Majapuun uutuuksia ja reilu pari metriä Selian ihanaa Runoratsujoustista).

Rakas mieheni auttoi eilen yhden kankaan leikkomisessa The Mekoksi <3 Laittoi ohjeen mukaan kaavat kankaalle ja leikkasi kirurgintarkasti. Odottelen puudutuksen kunnollista alkamista, toiveissa ommella pikkujoulumekko huomisiin firman pikkujouluihin. Onneksi pikkujoulut vietetään meillä, joten selän mahdollisesti kipeytyessä voin kölliä sohvalla.

Koska mitään jouluista ompelusta ei löydy, laitan kuvan Joululta 2009. Fantasiakakut ovat toinen jo vähän unholaan jäänyt harrastukseni (turhan lihottavaa), mutta rakas sellainen. Tämä kakku on toteutettu poikani toiveiden mukaan <3



lauantai 8. joulukuuta 2012

Vattuja, vattuja

Eksyttyäni ensimmäisen kerran Majapuun verkkokauppaan rakastuin tähän ihanaan vadelmakuosiin (design Leena Renko). Samoihin aikoihin ilmestyi syksyn naisten OB ja siinä oleva Casual Cardi -neuletakki suorastaan vaati kankaakseen vattuneulosta. Halusin kuitenkin vetoketjun nappien tilalle, joten yhdistin City Cardin ja Casual Cardin kaavat ja kiikutin kankaan laneille. 

En osannut istuttaa huppua oikein ja vetskarinkin salat meinasi pysyä salaisuutena, mutta onneksi laneilla ihanaiset naiset neuvoivat noviisia ja syntyi tämä huppari - parinaan leggarit myöskin Majapuulta tilatusta raitajoustiksesta. Kiitos Minnalle ja Jonnalle opastuksesta :) Kangasta jäi yli yhteen pipoon ja sehän oli tietysti saatava täydentämään asukokonaisuutta. 

Sittemmin Majapuulta on tullut tilattua lisää ihania neuloksia ja postin kuljetettavana on parhaillaankin noin 12kg toinen toistaan ihanampia Majapuun kankaita. Malttamattomana niitä odotan vaikken selkäni takia vielä pysty niistä mitään tekemäänkään.


Syksyn aikana huppari on väljentynyt pudonneiden kilojen myötä, mutta sepä ei tällaisessa mallissa haittaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...