Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pipot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pipot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Merirosvoja ja kukkasia

UFO-pinoni sisältää enemmän tai vähemmän keskenjääneitä ompeluksia. Osasta saattaa puuttua esimerkiksi kanttaukset, joistakin pelkkä label. Nämä on olleet valmiina jo alkusyksystä lähtien, odottaen vain sitä loppusilausta. Merirosvoja siskonpojalle ja kukkasia siskontytölle. Sain lopultakin kantattua paidan ja ommeltua hameeseen sen puuttuvan labelin. Pipoissa ei ole vuorta, ajatus kun oli tietysti laittaa nämä postiin heti alkusyksystä. No, menee nämä varmaankin vielä keväällä ja miksei leudommalla kelillä myös kauppareissulla.

Hamonen on melko lyhyt, mutta paksujen sukkiksien tai leggareiden kanssa vallan passeli.




Perusraglan. Näitä tykkään tehdä. Tavallisten hihojen istuttaminen kun ei oikein suju. 



Mukaan sujahti vielä kaksi paria itsetekemiäni kankaisia hiuspompuloita.


Edit. Ainakin hame ja pipo taisi olla mieluisia, kun kuulemma prinsessa aikoo laittaa päiväkotiin myös pipon. Sisälle. :) 

tiistai 27. marraskuuta 2012

Huppumekko

Farbenmixin Amelia -hupputunika (täällä) sai hieman pidemmän muodon ja tästä pinkistä pääkallotrikoosta syntyi huppumekko. Mätsäävällä pipolla tietenkin :) Pääkallotrikoo ja kaava molemmat Fabriinasta. Kuva jälleen huono, itse peilin kautta kun sen otin. Pitänee tuo ukkokulta valtuuttaa ottamaan tästedes sovituskuvat.




lauantai 24. marraskuuta 2012

Tikrupipo

Siskoni pyysi ompelemaan pipon tyttärensä päiväkodin arpajaisiin. Pipon piti  tietenkin sopia sekä tytölle, että pojalle, arvonnasta kun oli kyse. Mietin hetken sopivaa kuosia ja mallia ja päädyin Tiikerivelouriin sekä neliön malliseen pipoon. Suloiset tiikerinpennut pehmoisessa luomuvelourissa sopivat päiväkoti-ikäiselle tytölle ja pojalle. Ja itseasiassa siitä tulee myös kotihuppari itselleni :)

Päällinen siis pehmoista luomuvelouria ja vuori poltetun oranssin väristä velouria. Pitäisi lämmittää pientä päätä. Lapun toiselta puolelta löytyy pesuohjeet.



Toivottavasti arvonnan voittaja tykkää piposta :)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Pipovaihto vol.2

Nyt pitäisi sitten olla minunkin tekeleeni omistajallaan, joten uskallan sen tänne laittaa. Pähkäilin ja pähkäilin eri kuosien ja mallien kanssa, kun halusin toteuttaa mahdollisimman hyvin pipoystäväni lempivärit. Hiplailin kankaita ja aina kun päädyin johonkin iski epäilys. Onko tämä kuitenkaan kiva? Jos tämä onkin tylsä? 

Lopulta päätin tehdä pipon velourista, johon rakastuin sitä tilatessani. Todettakoon tässä, että harmittaa niin vietävästi, etten tilannut enempää kuin pariin pipoon, olisi ollut ihana tehdä siitä huppari. No, se on nyt ulottumattomissani järkyttävien postikulujen vuoksi. Muutoin tilaisin sitä lisää heti :)

Tässäpä pipo uusimman OB:n Ounasvaaran kaavalla toteutettuna -> 


Toivottavasti pipo on saajalleen mieluinen. Itse tykkään mallista, se kun lämmittää niin niskaa, korvia kuin otsaakin. Päällinen neulotun näköistä velouria, tupsu sinapinkeltaista Nallea ja vuori sinapinkeltaista trikoota. Tupsun voi halutessaan napsaista pois, jos ei sellaisista tykkää. Kaiken kaikkiaan oli kiva osallistua, ylläripaketin saaminen oli ihanaa. Mielelläni osallistun tulevaisuudessakin vastaavanlaisiin vaihtoihin :)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Pipovaihto

Osallistuin Nappinja -bloginpitäjän järjestämään pipovaihtoon. Jokainen osallistuja sai itselleen jonkun, jolle sai tehdä sellaisen pipon kuin halusi. Hieman kuitenkin itsestämme kerroimme pipon tekijälle, jotta tulisi pipo, jota voi oikeasti myös käyttää. Sain tänään oman piponi :) En vielä tiedä kuka salainen piponi ompelija on, mutta se paljastuu kaikkien pipojen löydettyä perille. Omaa tekelettäni en vielä uskalla blogiin laittaa, kun lähettäminen jäi viimeiseen päivään enkä ole varma, onko pipo mennyt perille tänään vai onko se perillä vasta huomenna. Tässäpä ihana pipo ja pieni joulukoristeylläri. Kiitos, pipoystäväni! :)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...