Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kankaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kankaat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. joulukuuta 2012

Värjäystä osa 2

Aikaisemmin postasin kuvan värjäämistäni Metsolan pallojoustiksista ja mainitsin, että lisääkin on. Värejä en ole millään saanut kuvattua todenmukaisiksi, mutta tässä kuvassa värit ovat melko lähellä oikeaa väriä. Muut kankaat ovat saaneet värikylpynsä ihan vain mielenkiinnosta, Metsolan punainen leveäraitajoustis sen sijaan on värjätty siksi, että punainen väri levisi valkoisiin raitoihin. Jälleen yksi todiste Metsolan huonosta laadusta.

Vihreä Ralliraita sai sekä violetin, että limen värikylvyn ja lopputulos on kiva. Luonnossa lime on raikkaampi ja kirkkaampi kuin kuvassa. Metsolan leveäraita kävi keltaisessa kylvyssä ja on nyt ihanan pirtsakka. Musta salmiakki värjäytyi violetiksi ja vihreä sekä punaiseksi, että pinkiksi. Vihreässä salmiakissa vihreät osat ovat nyt ruskeat. Etenkin pinkki on herkullinen :) Kaikki värjätty Dylonin pesukoneväreillä.



Ralliraita ja musta salmiakki Hannan Kankaasta, vihreä ruutu Royal-tuotteelta.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Ompelusoppeni alussa ja nyt


Ompelusoppeni sai alkunsa, kun armas mieheni sai tarpeekseen ruokapöydällä seilaavista kankaista ja ompelukoneesta. Päätimme sitten, että otan käyttööni osan työ- / musiikkistudiomme - siellä saan ihan rauhassa ommella ja levittäytyä kankaiden ynnä muiden härpäkkeiden kanssa. No, olen ottanut asian kirjaimellisesti. Ompelu on vähentynyt kummasti, johtuneeko sitten siitä, että esim. silityslautaa ja -rautaa on lähes mahdotonta käyttää. Tässäpä kuvat Ompelusoppi Nappi&Neulan alusta sekä tämänpäiväinen tilanne useamman kuvan voimin. 

Järjestelin kankaani joskus alkusyksystä hyllyille epämääräisistä pinoista. Rakas mieheni pysähtyi Ompelusoppeni ovelle, tuijotti hetken ja totesi: "Ei jumalauta, noin paljonko niitä on??" Onneksi rakkaani kannustaa tässä harrastuksessani, eikä ainakaan vielä ole pistänyt stoppia hamstraukselle <3


Lähtötilanne ->


Ompelusoppi tänään (verhot ovat jäänne työhuoneesta, uusi kangas odottaa ompelua.) ->


Tässä saumuroin (Pfaff Coverlock 4.0) ->


Tässä ompelen ->



Tilkkuja, kankaita, härpäkkeitä, telkku, kankaita ->


Lisää, yksi kitara on vielä jäänyt Ompelusoppeeni ->



Ja vielä vähän ->


Pitänee hankkia vielä noiden kahden päälle hyllyt, kun ei näköjään tuo lisätilan hankkiminen auttanut.

Juhla-/bilemekko


Ompelin tämän mekon hääjuhlien ystäväbileisiin. Noin yhdeksän tunnin raadannan jälkeen täyspitkä mekko oli valmis. Jotenkin tuli tunne, että ehkä olen ylipukeutunut täyspitkässä mekossa (tuo kangas kun sattuu olemaan turhan juhlavaa ja my husband to be vihjasi siihen suuntaan), joten pätkäisin mekon polvimittaiseksi. Toimi juhlissa paremmin. Juju on ehdottomasti erikoiset hihat. Tätäkin kaavaa tulen käyttämään useamman kerran, tosin arkisemmalla kuosilla. Bilettäminen kun on kohdallani jo mennyttä elämää.

Mekko on rypistynyt ikävästi istuessa, mutta jätettäköön rypyt nyt omaan arvoonsa. Ja alla pitäisi olla kunnon rintsikat, kuvasta huomaan kuinka rumasti huonosti istuvat näkyy läpi. Suosittelenpa tässä samalla Evelacea, rintsikat on aika arvokkaita, mutta en ole muita niin hyvin istuvia (ja kestäviä) koskaan päälläni pitänyt. Nykyään ostan kaikki alusvaatteeni Evelacelta.



Mainittakoon vielä, etten ole tehnyt toista mekkoa tällä kaavalla. Olin itseasiassa unohtanut koko kaavan, kunnes aloin rakentamaan blogiani alusta saakka. Ehkä tämä nyt pääsee to do -listalle. Kankaita ainakin on... kröhöm...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...