Näytetään tekstit, joissa on tunniste Värjäys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Värjäys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. joulukuuta 2012

Värjäystä osa 2

Aikaisemmin postasin kuvan värjäämistäni Metsolan pallojoustiksista ja mainitsin, että lisääkin on. Värejä en ole millään saanut kuvattua todenmukaisiksi, mutta tässä kuvassa värit ovat melko lähellä oikeaa väriä. Muut kankaat ovat saaneet värikylpynsä ihan vain mielenkiinnosta, Metsolan punainen leveäraitajoustis sen sijaan on värjätty siksi, että punainen väri levisi valkoisiin raitoihin. Jälleen yksi todiste Metsolan huonosta laadusta.

Vihreä Ralliraita sai sekä violetin, että limen värikylvyn ja lopputulos on kiva. Luonnossa lime on raikkaampi ja kirkkaampi kuin kuvassa. Metsolan leveäraita kävi keltaisessa kylvyssä ja on nyt ihanan pirtsakka. Musta salmiakki värjäytyi violetiksi ja vihreä sekä punaiseksi, että pinkiksi. Vihreässä salmiakissa vihreät osat ovat nyt ruskeat. Etenkin pinkki on herkullinen :) Kaikki värjätty Dylonin pesukoneväreillä.



Ralliraita ja musta salmiakki Hannan Kankaasta, vihreä ruutu Royal-tuotteelta.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Värjäystä osa 1

Metsolaan tuli jokin aika sitten myyntiin pallojoustiksia ruskeana ja pinkkinä, valkoisilla palloilla. Samaisia palloja oli ollut jo aikaisemmin vihreänä ja punaisena ja siitä innostuneena moni osti myös näitä uusia värejä. Myös minä. Ja moni joutui pettymään ko. liikkeen nykyiseen laatuun. Ompeluryhmään alkoi sadella kuvia harmaista palloista. Laatu oli aivan tyrmistyttävän huono verrattuna muiden valmistajien joustofroteisiin, joissa ainakin omalla kohdallani värit ovat pysyneet kauniina. Kuten laatukankaassa kuuluukin. Omista kankaistani ruskea, pinkki ja punainen tuli ulos koneesta järkyttävän näköisinä. Ainoastaan vihreässä pallot pysyivät valkoisina. Niinpä päätin tehdä kuten moni muukin - värjätä kankaat. Hain kaupasta Dylonin pesukonevärejä ja aloin arpomaan, minkä värikylvyn kukin kankaista saisi. Yllättäen värjääminen oli koukuttavaa puuhaa ja huomasinkin värjääväni myös kankaita, joista olin jo tehnyt jonkin vaatteen mutten halunnut enää samasta väristä toista vaatetta. Tässä ensimmäinen satsi (toisesta en ole saanut vielä väritykseltään todenmukaista kuvaa).

Pinkki sai värikylvyn keltaisella, punainen vaaleanpunaisella ja ruskea turkoosilla Dylonin pesukonevärillä.


Nyt näistä viitsii tehdä vaatteita, kun harmaat pallot eivät häiritse. Sen verran suolainen lähtöhinta kankailla on, että Metsola pääsee boikottiin huonolaatuisuuden takia. Kankaan metrihinnan päälle tuli nyt vielä värin hinta. Huh.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...