Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nappi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nappi. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. maaliskuuta 2013

Ihanaakin ihanampaa velouria

Tässä on ollut kaikenlaista järjesteltävää ja mietittävää, joten ompelu (juu, jatkuva ompelujumikin on kyllä päällä...) on jäänyt vähiin. Teimme jokunen aika sitten extempore-reissun Rolloon muutaman ompelukaverin kanssa ja tietenkin suunnaksi Ikean lisäksi otettiin Ottobre, siellä kun oli -20% kaikista normaalihintaisista kankaista sekä pöytä pullollaan ihania trikoita 7€/m. 

Ihastuin tähän velouriin, luonnossa tässä on kaunis hopean hehku. Tein mekon samalla omalla kaavalla kuin tämän Soulbird-mekon, erona upotetut taskut. Ensimmäistä kertaa nekin. Lisäksi ompelin suoriin, vajaamittaisiin hihoihin pienet puhvit sekä hihansuihin pitsiä. Pitsi koristaa myös kaula-aukkoa.

Muotolaskokset löytyvät jälleen vaakasuoraan rintojen kohdalta, pystysuoraan alta ja takaa.

Halusin vielä pipon mätsäämään mekkoon. Perusruttupipo, jossa koristeena pitsirusetti ja nappi.

Kaava oma, velour ja pitsi Ottobre, nappi Ompelusopen kätköistä. Josko ne loputkin kankaat nähtäisiin ennen kesää vaatteina. (Pahoittelut kuvien huonosta laadusta, järkkärini on sanomassa sopimustaan irti.)


EDIT. En täällä blogissa juurikaan ole ottanut kantaa kankaiden laatuihin, mutta haettuani Onni ja Ilonan Aurinko-joustofroteen postista ja pestyäni sen on pakko avautua. Ihanan auringonkeltainen väri haalistui pesussa ja mustissa auringon reunoissa väri näyttää olevan vain joustiksen lenkin päässä, niin pahasti valkoinen pohja paistaa läpi jo pelkästään viikkaamalla kankaan. Kuin yö ja päivä ko. joustis ja postauksen velour. Kuluttajana sitä tietysti odottaa saavansa laatua maksettuaan suht suolaisen hinnan. Tokihan se harmittaa, kun käsissä on 2,5m kangasta, josta ei huonon laadun vuoksi halua tehdä mitään. Niitä laadukkaita kankaita onneksi enimmäkseen tulee tuotannosta nettikauppoihin. Oli pakko avautua, kun joka kerta kävellessäni Ompelusoppeni ohi kangas osuu silmiin lisäten pettymystä kerta kerralta. Ehkä tungen sen jonkin pinon perälle.








torstai 20. joulukuuta 2012

Ompelusoppi Nappi&Neula arpoo!

Edit. Ihanaa Joulua kaikille <3 


Vaikka Ompelusoppi Nappi&Neulan taival ei ole pitkä on minua poltellut kovasti arvonnan järjestäminen. Haluan etenkin näin Joulun lähestyessä ilahduttaa kolmea onnettaren suosimaa ja samalla saada itsekin hyvän mielen :) Eli asiaan.

  • Yhden arvan saat kommentoimalla ja liittymällä blogini lukijaksi (myös arvonta-aikana voi liittyä lukijaksi)
  • Toisen arvan saat kertomalla, mitä tekisit kankaasta, jos voitat sen :)
  • Kolmannen arvan saat linkittämällä arvonnan omaan blogiisi (arvontakuvia saa käyttää linkityksen yhteydessä)
  • Anonyymit laittakaa kommenttiin mukaan selkeä nimimerkki tai sähköpostiosoite
  • Kerro kommentissasi monellako arvalla olet mukana
Osallistumisaikaa on 31.12. saakka. Arvonnan suoritan 1.1.2013 ja voittajat julkaisen blogissa samana päivänä klo 20.00 jälkeen.

Sitten palkintoihin :)

1. palkinto: 1,10m ihanaa turkoosia PaaPiin suunnittelemaa Linnunrataa (leveys 150-160cm)



2. palkinto: 40cm x 110cm pala oranssia PaaPiin suunnittelemaa Linnunrataa, 10kpl itsetehtyjä villalankapompuloita (2kpl kutakin väriä), hymyilevä silityskuva, 1m Orvokkikoristenauhaa, 1m ruskeaa vinokanttinauhaa pitsireunuksella, 6kpl kangaskukkia, 3kpl itsetehtyjä nappeja, läjä monen muotoisia ja kokoisia nappeja, 5kpl ompelumerkkejä (Mama made, Monster approved) sekä 5kpl satiinisia ompelumerkkejä (Handmade to warm your heart).



3. palkinto: Peltinen sydänkoriste ja karkkia.


<3 ONNEA ARVONTAAN <3
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...