Näytetään tekstit, joissa on tunniste Trikoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Trikoo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Hurrrjaa Kunkkua sekä Rosvoa ja Poliisia

Sain kuin sainkin aikaiseksi t-paidan ja hupparin. Helppoa kuin heinänteko, mutta valtava ponnistus minulle. Ompelu ei selvästikään ole juttuni. Mutta kun noita kankaita ja koneita on kertynyt niin aina välillä jotakin jos saisi aikaiseksi.

Sekä huppari että t-paita on OB:n Be Careful Out There -kaavasta muokattuja, koko 140cm. Seuraavaksi ajattelin vaihtaa kaavaa ja ommella pari hupparia uusimman OB:n hupparikaavalla, jonka nimeä en nyt muista. Tosin siinä ei ole raglanhihoja, joten nähtäväksi jää millaista jälkeä normihihoista mahtaa syntyä...

Jny:n tähtitrikoo on makuuni liian räikeä, mutta halusin tehdä hihat toisesta kankaasta, joten laitoin sitten sitä. Haalistaa ikävästi Hurjaa Kuningasta. Myöskin Rosvossa ja Poliisissa on Jny:n trikoota hihoina, se sopii väriltään vallan mainiosti kankaaseen. Hurja Kunkku, Rosvo ja Poliisi sekä resorit Tilkkukorilta.




Ihan itte puettu :) Olisi tietysti voinut asetella kuvaa varten vähän nätimmin, mutta pidettäväksipä tuo on tarkoitettu.








tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kolmen kuukauden odotus palkittiin

Ei vieläkään vaatetta, jota esitellä, mutta tässä kovasti ja kauan odottamamme trikoo Hurja Kuningas ja ah niin suloinen Keijutanssi. Kunpa saisin vangittua värit ja kankaan kauneuden linssinkin läpi. Se on nähtävä itse - ja rakastuttava. Tai ainakin se kotona oleva prinsessa rakastuu :) Jopa mieheni kehuu Keijutanssia, kuulemma todella raikas yhdistelmä värejä. Väreistä tykkään itsekin, raikasta minttua, lilaa ja tummaa violettia. Jotakin, mitä ei vielä ole markkinoilla.

Lupaan kautta kiven ja kannon ommella näistä jotakin :) Niin itselleni kuin poitsullekin. Valmiina odottaa peräti yksi t-paita Rosvo ja Poliisi -trikoosta, sitäkin löytyy Tilkkukorilta.

Verkkokaupassa on reilu ale kaikista muista kankaista sekä resoreista, tästä pääset ostoksille klik klik :)





sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Pari ompelusta ja Tilkkukorin tulossa ovat uutuudet

Taas on aikaa vierähtänyt eikä ole tullut juuri ommeltuakaan. Poitsu tykästyi kovasti lippapipoonsa, joten tein niitä kaksi lisää. Lisäksi hurautin perusraglanin ja t-paidan (josta en ehtinyt ottamaan kuvaa). Kovasti on suunnitelmissa t-paitoja ja hihattomia pojalle kesäksi sekä itselle kesävaatetta. Saas nähdä kuinka suunnitelmien käy, ompelujumi kun tuntuu olevan sitkeässä.

Ukki kiinnostui lippapiposta ja halusi itselleen ei korville menevän mallin. Sovitin sitä armaan mieheni päähän, jotta saisin edes välillä sovituskuviakin. Ihan perustrikoota, jota piristin valkoisella tikkauksella.

Tilkkukorille on tulossa kaksi trikoota, joita odotellaan toukokuun loppuun mennessä. Hurjasta Kuninkaasta täytyy ommella heti pojalle ja siskonpojalle, Keijutanssista siskontytölle :) Fantteja odotellaan myös malttamattomana :)

Sukellusvene- ja lentsikkatrikoo Royal-tuotteelta, botskit Metsolasta, monsteriautot Ottobrelta, yksivärinen trikoo Eurokankaasta. Paidan kaava on muokattu OB:n Be Careful Out There -hupparista.






keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Soulbirdia ja ihotaidetta

Halusin muotoja imartelevan mekon/tunikan. Kokeilin jälleen monta eri kaavaa ja lopputulos oli yhtä monta tuhottua kangasta. Hukkaan meni. Lopulta päätin yrittää tehdä kaavan mekkoon itse - sain vinkkejä ompeluryhmässämme kuinka rinnakas nainen saisi tasapainoisemman lopputuloksen. Moni mekko/tunika kun näyttää päälläni pötkylältä.

Tämä kaava yllättäen onnistui ja ehdottomasti jää käyttöön. Tein muotolaskokset etukappaleeseen rintojen kohdalle vaakasuoraan ja rintojen alle pystysuoraan. Lisäksi tein pienet muotolaskokset taakse. En omista lantiota, joten yritin luoda vaikutelmaa vyötäröstä ja lantiosta isoilla velourtaskuilla. Taskut jäivät turhan alas, mutta tiedänpähän seuraavalla kerralla laittaa korkeammalle. Eteen laitoin vielä kolme nappia karkoittaakseni vähäisimmätkin mielikuvat yöpaidasta. Valitettavasti kuvat eivät kerro koko totuutta istuvuudesta. Mutta luonnossa rinnat tulevat sopivasti esille ja näyttää jopa siltä, että minulla on naisellinen lantio. 

Aivan ihana Soulbird-trikoo on todella pehmoinen päällä. Tähän mekkoon valitsin oranssinpunaisen trikoon, harmaa ja vihreä jäävät odottamaan leikkomista. 

En koskaan ennen ole julkaissut kuvaa yhdestäkään tatuoinnistani, mutta koska mekko oli päällä tänään ollessani tatuoitavana, liitän nämä mielessäni yhteen.

Kaava oma, Soulbird-trikoo Ikasyr ja musta velour Metsola. Napit Ompelusoppeni kätköistä.

Tulipa tekstiä :) Tässä kuvia.






Äiti ja poika muodostavat kehoillaan sydämen, ympärillä muutama hauras kirsikankukka. Ylhäällä näkyy osa aikaisemmin tatuoitua japanilaista e-kirjainta.


Tomorrow, you promise yourself, will be different,yet, tomorrow is too often a repetition of today

lauantai 9. helmikuuta 2013

Musikanttia muusikon muusalle

En Musikanttitrikoon tullessa myyntiin syttynyt sille sen kummemmin. Kiva kangas, mutta kenelle siitä tekisin? Itselle - ei. Pojalle -ei. No, kunnon kangasholistin sormen napsutellessa kangasta päätyi lopulta myös Ompelusoppeen.

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Joku kankaassa vetosi ja halusin heti itselleni vaatteen. Siitä alkoi viha-rakkaussuhde kankaan ja omistajan välillä. Ensimmäinen yritelmä, lepakkohihainen paita, jäi liian lyhyeksi. Toinen, t-paita, liian pieneksi.

Ja tämä, mekko, tuotti tuskaa turhankin paljon. Jouduin peittämään epäonnistuneet rypytykset hihoissa koristenauhalla. Muutaman saumurin jättämän reiän paikkasin ompelukoneella. Liian lyhyet resorit ajattelin korvata pitemmillä, mutta hups, ompelin ne nurjalle puolelle. Toivottavasti musta-valkoraidallista resoria riittää vielä korjaukseen, se kun sopisi niin hyvin Musikanttiin.

Että yksi kangas voi tuottaa noin paljon päänvaivaa. Ja sitä on Ompelusopessani vielä PALJON. Ehkä otan aikalisän ja ompelen jotain kivaa myöhemmin. Vaikkapa ensi syksynä. 

Musikanttitrikoo Katin Mussukoista, raitaresori Majapuulta.





Tässä vielä LINKKI muusikkoni hengentuotteeseen. Lupasin tehdä siihen "videon" ja muruni tekee sitten  mulle biisin. Nyt se on vaan mustaa. Mut mun mielestä se on paras biisi maailmassa <3

lauantai 15. joulukuuta 2012

Minäkö muka hamsteri ja kangasholisti?

No juu, tunnustan. En voi vastustaa ihania kankaita. Ja niitä on nyt marras-joulukuun aikana tullut nettikauppoihin oikein urakalla. Ja urakalla olen myös kytännyt, jotta saan "omani" ostettua. Osa kankaista on nimittäin niin suosittuja, ettei niistä ehdi nähdä kuin vilauksen kaupan sivulla ja puf! sinne meni. Ensimmäisella kierroksella missasin Majapuun ihanat Lohikset. Tällä kertaa päätin vahtia koneella kuin haukka saadakseni tuon himoitun kankaan itselleni. Kangas myytiin loppuun noin kymmenessä minuutissa. Mahtavaa, että nyt on alkanut tulla suuria ja selkeitä printtejä. Olen jo melkoisen kyllästynyt kymmeniä yksityiskohtia tursuaviin ja pursuaviin kankaisiin.

Olin epähuomiossa maksanut postikulut, vaikka postikuluttomuusraja näistä kankaista ylittyikin. Niinpä paketista löytyi Majapuun Suomessa valmistuttamia resoreita lähes 1,5m :) Ovat muuten napakoita ja laadukkaita nämä resorit. Asiakaspalvelu on Majapuulla kohdillaan!

Nämä raahasin eilen Postista kotiin, painoa vaivaiset 12kg + Selian runoratsu palttiarallaa 3kg. Nyt olen vakaasti aikonut leikkoa kankaita ja ommella. 


Kuvassa ihanaiset Kamomillahepat (tämän kuvan kaikki kankaat ovat neuloksia), joiden kohdalla iski valitettavasti nuukuus ja ostin vain metrin kumpaakin väriä. Muita on 1,5-2,5 metrin väliltä. Nyt harmittaa, mutta eiköhän metristäkin jotain synny :) Ankkoja kolmessa eri värissä, lisäksi palloneuloksia. Onneksi ostin jo aikaisemmin palloneuloksia punaisena ja ruskeana, sekä ruutuneulosta sini-turkoosina. Ne kun on nyt loppuunmyytyjä. Sopivat ihanasti ankkoihin.




Ja tässä ne Lohikset. Näissä on jonkinlaista rockhenkeä ja ajattelin tehdä itselleni hupparin jommasta kummasta. Poitsulle myös. Tätä oli myös aikasemmin pinkkinä, mutta olimme juuri silloin Lontoossa ja sekin meni ohi. Harmi. Selian Runoratsut luomujoustofroteena on ihanan paksua ja laadukkaan tuntuista :) Alarivissä on todella lämmintä ja atoopikollekin sopivaa merinovillaneulosta, retroilevaa tapettiprinttiä trikoona sekä pirtsakan sitruunankeltaista PaaPiin suunnittelmaa Raksu-koiratrikoota.



Tältä näyttää noin 15 kilon pino neuloksia, joustista, trikoita, resoreita ja merinovillaa :)



Lopuksi vielä jokaisen naisen painajainen - bad hair day. Hiukset ei asetu millään vaikka tekee mitä vippaskonsteja. Itse olen ratkaissut pulman vuorittomilla pipoilla, niissä ei tule kuuma sisätiloissakaan. Suht nopsaan tekee sopimaan sen päivän outfitiin, jos ei sopivaa kuosia pipopinosta löydy. Muutama pipo puuttuu kuvasta. Mutta onhan tässä jo ihan kiitettävästi ;)

tiistai 27. marraskuuta 2012

Huppumekko

Farbenmixin Amelia -hupputunika (täällä) sai hieman pidemmän muodon ja tästä pinkistä pääkallotrikoosta syntyi huppumekko. Mätsäävällä pipolla tietenkin :) Pääkallotrikoo ja kaava molemmat Fabriinasta. Kuva jälleen huono, itse peilin kautta kun sen otin. Pitänee tuo ukkokulta valtuuttaa ottamaan tästedes sovituskuvat.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...