sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Minun Metsäni

Voi että kuinka jännittäviä hetkiä olemme eläneet syksystä tähän päivään alueemme ompeluharrastajien kesken. Ensin tuli ehdotus omasta kankaasta, sen jälkeen rattaat alkoivat pyöriä kohti unelmaa. Saimme tehdä ikioman kankaan yhteistyössä Hannan Kankaan kanssa. Kuosin kankaallemme suunnitteli Leena Renko, materiaali on joustofroteeta. Ihanat ja reippaat puuhanaisemme saattoivat projektin loppuun leikkaamalla satoja metrejä kangasta ja eilen saimme omat Metsämme hypisteltäväksi. Ja kyllä sitä hypistelinkin :) Kangas myytiin ennakkoon ompelua harrastavalle ryhmällemme, eikä tätä saa enää mistään. Ihanaa, omaa kangastamme <3 Ostomäärää tai kankaan käyttöä myyntiin valmiina vaatteena ei rajoitettu.

Omasta Metsästäni halusin tehdä heti hupputunikan Amelian kaavalla. Tällä kertaa jätin taskut pois ja tein selkeästi lyhyemmän version farkkujen kanssa käytettäväksi. Tässäpä siis esimakua Metsästä, monia ompeluksia palastani on jo suunnitteilla ja ne tullaan näkemään blogissani myöhemmin :)




Viimeiset kuvat joulukuusen edessä, tänään on aika riisua Joulu kotoamme pois.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa tuo kangas! Paljonko te saitte itselle ostaa sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kyllä on :) Saatiin ostaa sen verran kuin haluttiin.

      Poista
  2. Ihana kangas!!!! Eikö tuota ole tulossa myyntiin mihinkään? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangas on pienen ryhmän projekti eikä sitä ole tulossa myyntiin.

      Poista

<3 Kiitos kun kommentoit <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...