sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pari paitaa ja pussihousut

Tällä kertaa valmistui ihan perusvaatetta vaatevarastoa täydentämään. Majapuun merinovillaisesta Omppukukasta ompelin perusraglanpaidan tiukoilla resoreilla ja resorivyötäröllä. Lämmin kuin mikä eikä kutita pahasti atooppista ihoanikaan. Lainassa ukkokullan merinovillainen tähtipipo (kuka nyt jaksaa laittaa hiuksia sunnuntaina).




Keltapalloinen neulos on myöskin Majapuulta ja tehty samaisen perusraglanin pohjalta. Yritin muokata kaula-aukkoa hiukan kulmikkaammaksi ja laitoin reilun pätkän resoria helmaan - totuus on, että paita jäi liian lyhyeksi ilman sitä. Nappi köllöttää kaula-aukolla, kun jotenkin sakset lipsahtivat tekemään reiän kankaaseen. Niin ne lipsahtivat myös taaksekin, sen peitin labelillani.



Pussihousut on Metsolan mustaa (?) velouria, summassa leikattu oma kaava. Mukavat jalassa, velour on todella laadukkaan oloista. Näitä lisää. Käytän talvella saappaita, joiden sisälle ei mahdu paksut lahkeet eikä varret mahdu lahkeisiin. Eli käytän mekkoja ja hameita. Nyt myös pussihousuja. Ehkäpä teen myös farkkukankaasta testiversiot. 




Pari paitaa jäi vielä kuvaamatta ja jälleen yksi poitsun huppari odottaa viime silausta. Aika moni poitsun vaate odottaa sitä viimeistä silausta. Pitäisi kai saada ne valmiiksi ennen kuin kasvaa ulos noista ompeluksista.

2 kommenttia:

  1. Tosi kivat nuo pussihousut. Taidanpa kokeilla itsekin :)

    VastaaPoista
  2. Minullakin on Savossa naisten Seppälä mallia ratsari pussihousut mokkanahkaa vyölenkit, kapeat lahkeet vetoketju
    Myös Essilän valmistamia naisten ratsari pussihousuja vyölenkit ja kapeat lahkeet.
    Mukavaa vaalia perinteitä ja vaihtelua arjen asuihin

    VastaaPoista

<3 Kiitos kun kommentoit <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...