keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Testihaalarit

Viime aikoina postauksia ei ole tullut toivomani tiheään tahtiin. Osasyynä huono olo ja osasyynä nämä testihaalarit, joita väkertäessä on mennyt aikaa ja samalla myös ompeluinnostus on ollut hakusessa. 

Täysin tyytyväinen lopputulokseen en ole, joten kutsuttakoon näitä testihaalareiksi. Kaavoitin haalarit mahdollisimman helpoiksi sekä leikata, että ommella ja se vei oman aikansa. Erilaisten taskujen mallaaminen, ompeleminen ja purkaminen veivät nekin oman osansa. Alavarojen miettiminen (ajatuskatko tässä kohden ja kangas loppui kesken, joten jouduin käyttämään kahta eri kangasta). Henkseleiden suunnittelu - napeilla vaiko "perinteisillä" metallisilla, lapsuudestanikin tutuilla soljilla. Päädyin solkiin. Nämä henkselihaalarit nousevat sekä edestä, että takaa ylös saakka. Nyt alustava työ on tehty, itsekaavoitetut housut on valmiit ja parempaa jälkeä on luvassa testipöksyjen jäljiltä. Oppia ikä kaikki.

Vakosametti muistaakseni puolisentoista vuotta sitten EK:sta hankittu, muut tarvikkeet ompelusoppeni kätköistä, kaava oma.






3 kommenttia:

  1. Kiitoksia viime viikolla saapuneesta arvontapalkinnosta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä :) Hiukan viivästyi lähetys, mutta pääasia että on nyt perillä kaikilla voittajilla :)

      Poista
  2. Soljet ovat kyllä ihana yksityiskohta (:

    VastaaPoista

<3 Kiitos kun kommentoit <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...