sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pari paitaa ja pussihousut

Tällä kertaa valmistui ihan perusvaatetta vaatevarastoa täydentämään. Majapuun merinovillaisesta Omppukukasta ompelin perusraglanpaidan tiukoilla resoreilla ja resorivyötäröllä. Lämmin kuin mikä eikä kutita pahasti atooppista ihoanikaan. Lainassa ukkokullan merinovillainen tähtipipo (kuka nyt jaksaa laittaa hiuksia sunnuntaina).




Keltapalloinen neulos on myöskin Majapuulta ja tehty samaisen perusraglanin pohjalta. Yritin muokata kaula-aukkoa hiukan kulmikkaammaksi ja laitoin reilun pätkän resoria helmaan - totuus on, että paita jäi liian lyhyeksi ilman sitä. Nappi köllöttää kaula-aukolla, kun jotenkin sakset lipsahtivat tekemään reiän kankaaseen. Niin ne lipsahtivat myös taaksekin, sen peitin labelillani.



Pussihousut on Metsolan mustaa (?) velouria, summassa leikattu oma kaava. Mukavat jalassa, velour on todella laadukkaan oloista. Näitä lisää. Käytän talvella saappaita, joiden sisälle ei mahdu paksut lahkeet eikä varret mahdu lahkeisiin. Eli käytän mekkoja ja hameita. Nyt myös pussihousuja. Ehkäpä teen myös farkkukankaasta testiversiot. 




Pari paitaa jäi vielä kuvaamatta ja jälleen yksi poitsun huppari odottaa viime silausta. Aika moni poitsun vaate odottaa sitä viimeistä silausta. Pitäisi kai saada ne valmiiksi ennen kuin kasvaa ulos noista ompeluksista.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Toinen Tunnustus sekä arvontavinkki


Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia.

Liebster-palkinnon tarkoituksena on saada huomio blogeille, joissa on alle 200 lukijaa.

1) Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.


Kiitos tunnustuksesta Velhonviitan Maria <3


2) Valitse viisi (5) blogia, joissa on alle 200 lukijaa ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.


Mietin hetken noita viittä blogia ja etsin uusia ihania blogeja seurattavaksi. Valitsen vaikkapa sitten, kun tällä hetkellä työn alla olevat ompelukset valmistuu ja postaan ne tänne :)



Tässäpä vielä arvontavinkki: Selian uutuuskuosi, Leena Renkon suunnittelema Puutarhapiilo. Tekee oikein mieli ottaa kangastussit käteen ja värittää :) Kuosi on suunniteltu juurikin kangastusseilua silmällä pitäen ja pakko myöntää, että odotan mielenkiinnolla erilaisia versioita tästä. Mainio idea!


maanantai 21. tammikuuta 2013

*Tunnustus*

Sain mieltä lämmittävän yllätyksen, nimittäin New Blog Love -tunnustuksen :) Tunnustuksen antoi Nurkassa hurisee-blogi. Lämmin kiitos Sinulle <3



Mietin kovasti, kenelle antaisin tunnustuksen eteenpäin. Kaikki seuraamani blogit ovat omalla tavallaan inspiroivia ja tunnustuksen arvoisia. Valitsemani viisi blogia innostavat sekä rohkaisevat kokeilemaan itselleni uusia tapoja ommella. Tai saavat muuten vain hyvälle tuulelle :)



Tässä tunnustuksen saaneille vielä tunnustuksen pelisäännöt:
- Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle
- Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
- Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin




Terveydellisistä syistä en juurikaan nyt voi päivittää blogia, mutta aion silti pitää uudenvuodenlupaukseni ja ommella vähintään yhden vaatteen tai muun ompeluksen joka viikko. Tuotos/tuotokset esitellään luonnollisesti blogissa :)


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Lököä ja pipoa

Teen oloasun miehelle. Ensin lököhousut ja lopulta takin. Sellaisen väljän, jossa on korkea kaulus ja taskut vetoketjun vieressä. 

Nyherrän kankaan kanssa. Se ei ole mitään herkkukangasta, mutta tilattu Itävallasta, kun oikeaa väriä ei löytynyt Suomesta. Jeansblau. Ei saa epäonnistua, mistä muuten teen takin loppuun. Taskut ei osu samalle korkeudelle. Miten siinä nyt niin kävi?

Voiko siihen laittaa jotain koristejuttua hämäykseksi, se kysyy. En mä tiedä, ei kai. Ne nyt vaan on eri korkeudella. Ompelen kuitenkin ötökkänauhaa. Ei mun mies tykkää ötököistä. Se tykkää nopeista autoista, hienoista kitaroista ja rokista. Nyt sillä on ötököitä vaatteessa. Olis mulla ollut tähtinauhaakin, mutta en laittanut sitä ettei luulisi itseään tähdeksi.

Vaikka on se oikeasti tähti. Mun tähti. Se on mun tuki ja turva. Mun kallio. Mun lohdutus. Mä saan purkaa siihen mun demoneita ja surua ja se jaksaa maalata mulle tulevaisuuden. Sanoo rakkaaksikin joka päivä. Ja se on mun oma.



Ettei sen päätä palelis pakkasilla, teen vielä pipon Majapuun tähtimerinovillasta. Tähteä tähdelleni.


Mulle Omppukukkamerinoa Lontoon syysviimaan.



Velour ja resori Itävallasta, vetoketju omista varastoista, ötökkänauha Michas Stoffeckelta Saksasta. Kaava takkiin OB 5/11 Saturday Chilling, koko 46, hupun tilalla kaulus ja sivutaskujen tilalla kengurutaskut. Housujen kaavan alkuperää en muista. Tähtimerinovilla ja Omppukukka Majapuulta.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Boheeminen Apila

Piirrätin OB 5/2009 Bohemian-tunikan kaavan joskus alkusyksyllä silloisen kokoni mukaan. Monta kertaa oli tarkoitus tehdä tunika kyseisellä kaavalla, mutta aina se jäi. Tänään sain lopultakin aikaiseksi kokeilla kaavaa KVK:n ruskeaan apilatrikooseen. No, aika kauaksi se alkuperäisestä Bohemian-tunikasta jäi. Leikkasin pitkät hihat, jätin taskut pois ja ompelin vielä helmaan leveän resorin. Tunikasta tuli mekko. Alkuperäisestä tunikasta tässä ompeluksessa muistuttaa kaula-aukon, hihansuiden sekä hihasauman kuminauharypytykset. 

Olen laihtunut sitten syksyn ja tunika oli valtava teltta päälläni. Hurautin saumurilla pariin kertaan sivusaumoista sisään ja sain hiukan istuvamman. Kokoa en enää edes tiedä. Kangasta meni ainakin hukkaan. Taidan piirrättää uusiksi muutamia syksyllä piirrättämiäni kaavoja, joita en ole vielä ehtinyt (jaksanut) kokeilla. Pienemmässä koossa :)






Joulukuusi köllöttää edelleen olkkarissa. Ehkä se viimeistään maaliskuussa lähtee varastoon.


torstai 10. tammikuuta 2013

Velourhousuja

Pojalle on ollut tarkoitus urakoida niin paitoja kuin housujakin. Hiukan on urakka pettänyt, mutta parit housut farkkubögien lisäksi sain aikaiseksi muutama päivä sitten. Yhdet vielä odottaa jo valmiiksi leikottuna, niiden aika lienee innostuksen iskiessä.

Kaavana molemmissa housuissa sama Odakota kuin farkkubögissä. Nyöriä en laittanut näihinkään, lisäksi tein turkoosien housujen toisen lahkeen kolmessa osassa laittamalla siihen värikästä JNY:n aaltovelouria. Tiedä sitten kelpaako poitsulle, mutta äiti tykkää :)

Toinen tasku myös aaltovelourista piristämään yläosaa.

EDIT. Sain tänään harvinaisen sovituskuvan poikani ukilta. Poitsu on käymässä mummulassa ja tällä kaavalla tehdyt kolmet housut odottivat siellä kokeilua. Housut on sopivat, joten Odakotalla teen vielä muutamat housut. Varmaankin joustiksesta ja sametista vaihtelun vuoksi. 

Nämä turkoosit aaltovelourilla maustetut bögät päätyivät kuulemma suosikiksi :)






Ja nämä ihan peruskirkkaansininiset.




tiistai 8. tammikuuta 2013

Pikkuinen pupujussi metsässä loikki


Pikkuinen pupujussi metsässä loikki

Pinkki vai valkoinen, väri on turkin sen?


Metsämme taipuu moneksi. Niin pojille kuin tytöille, miehille ja naisille. Monenmoisissa ompeluksissa. Tämä Metsä lähtee ilahduttamaan siskontyttöäni. Kaava on oma, mutu-tuntumalla piirretty tunika/mekko (koko noin 120cm) ja pupu löytyi aplikoitavaksi OB nro 4/12. Pupu pinkkiä joustofroteeta Hannan Kankaasta ja resori Fabriinasta. 

Henkarin näpertelin illansuussa vältellessäni ompelemista. Henkari, kangasta, vanua, vähän koristeita ja voilà :)





sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Minun Metsäni

Voi että kuinka jännittäviä hetkiä olemme eläneet syksystä tähän päivään alueemme ompeluharrastajien kesken. Ensin tuli ehdotus omasta kankaasta, sen jälkeen rattaat alkoivat pyöriä kohti unelmaa. Saimme tehdä ikioman kankaan yhteistyössä Hannan Kankaan kanssa. Kuosin kankaallemme suunnitteli Leena Renko, materiaali on joustofroteeta. Ihanat ja reippaat puuhanaisemme saattoivat projektin loppuun leikkaamalla satoja metrejä kangasta ja eilen saimme omat Metsämme hypisteltäväksi. Ja kyllä sitä hypistelinkin :) Kangas myytiin ennakkoon ompelua harrastavalle ryhmällemme, eikä tätä saa enää mistään. Ihanaa, omaa kangastamme <3 Ostomäärää tai kankaan käyttöä myyntiin valmiina vaatteena ei rajoitettu.

Omasta Metsästäni halusin tehdä heti hupputunikan Amelian kaavalla. Tällä kertaa jätin taskut pois ja tein selkeästi lyhyemmän version farkkujen kanssa käytettäväksi. Tässäpä siis esimakua Metsästä, monia ompeluksia palastani on jo suunnitteilla ja ne tullaan näkemään blogissani myöhemmin :)




Viimeiset kuvat joulukuusen edessä, tänään on aika riisua Joulu kotoamme pois.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Farkkubögät

Tein uudenvuodenlupauksen. Jokaikinen viikko on valmistuttava joku vaate tai ompelus. Tällä viikolla olen ahkeroinut (juu, minulle muutamat housut on ahkerointia) ja ommellut poitsulle pöksyjä. Näitä tulee vielä useammat eri värisinä veloureina, mutta laitan nyt nämä ensimmäisenä valmistuneet erikseen. 

Kaava on OB:n Odakota, muutoksia en tehnyt muuten kuin laittamalla leveän resorin vyötärölle kuminauhan ja nyörin sijaan. Leveällä resorilla saa mukavasti lisää käyttöikää. Farkkukangas on Eurokankaan palalaarista viime kesänä ostettu pätkä, joka jäi yli omasta kietaisufarkkuhameesta. Oranssi-punainen raitaresori Fabriinasta.

Oli muuten yllättävän vaikea saada oikeaa sävyä kuviin, joten värit vaihtelevat ikävästi. 

Housujen juju on alhaalla olevat taskut, jotka muistuttavat reisitaskuhousujen taskuja. Lahkeet on ommeltu kahdesta kappaleesta.






Sivukuva taskusta.




Tämä taitaa olla ainoa kuva, jossa värit on kohdillaan. Kuvassa myös uusi labelini. Halusin entisten tilalle blogini nimellä ja värimaailmalla olevat saumamerkit.



Tässä uutukaiset. Mitään huippulaatuisia nämä eivät ole, haalistuvat pesuissa, mutta on kiva laittaa merkki omiin ompeluksiin :)



Entiset merkit. Näitä jäi yli melkoinen pinkka. 




keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Raksu-mekko ja uudenvuodenlupaus

Ompelusoppi pullistelee syksyn aikana hankittuja kankaita, eikä siellä enää mahdu juuri ompelemaan. Tiedän kuitenkin etten pysty vastustamaan tulevia uutuuskankaita, joten tein uudenvuodenlupauksen. Joka viikko on valmistuttava ainakin yksi vaate tai ompelus. Muita uudenvuodenlupauksia en tee. Eli tulette, rakkaat lukijat, näkemään vähintään yhden uuden ompeluksen joka viikko. 

Aloitan tästä ihanasta Raksu-koiratrikoosta tehdystä mekosta. Mekon tein aatonaattona Joulua varten. Ei jouluisen värinen, mutta ihanan pirtsakka. Ja voi että rakastan Raksu-koiraa, sekä tätä laadukasta materiaalia. Mekon kaveriksi tein vielä palloleggarit. Kaava mekkoon on oma The Mekko ja Raksu-koiratrikoo Majapuulta.

Virallisestihan tämä ei ole vuoden 2013 ensimmäinen ompelus, mutta lupaan, että tällä viikolla tulee postaus myös uudesta ompeluksesta :)




Joululahjoja en pystynyt aikaisemmista suunnitelmista huolimatta selkäni vuoksi ompelemaan, mutta sentään tämän yhden sain aikaiseksi. Vein lahjan vanhemmilleni käydessämme kylässä Tapaninpäivänä. Anoppilaan menee samanlainen. Pellavainen kahden istuttava laudeliina.



tiistai 1. tammikuuta 2013

Arvonnan voittajat

Arvonta on päättynyt ja on aika julkistaa voittajat :) Onnettarena toimi armas mieheni. Olipa kiva huomata, että suurin osa aikoi tehdä vaatteen itselleen mahdollisen voiton sattuessa kohdalle :) Usein sitä unohtaa itsensä ja tekee vain lapsille.

1. palkinnon voitti Miia Hakala Kolmella arvalla mukana arvonnassa. Voisin tehdä siitä vaikka itselleni ihanaisen tunikan. Tai saas nähdä, mitä sitä voisi keksiä :)


2. palkinnon voitti Pian Blogi Kahdella mukana, lukenut oon kyllä jo tämän uuden blogin alusta saakka, jos voittasin (en koskaan voita mitään) niin ompelisin kankaasta jotain itselleni :)


3. palkinnon voitti Kata Yhdellä arvalla mukana. Linnunradasta ompelisin joko tulevalle vauvalle jotain, peiton tai vaatetta. Tai tunikan tytölle.


Onnittelut voittajille!

Ottakaa yhteyttä mahdollisimman pian meiliini ompelusoppi@gmail.com. Mikäli jotakuta voittajista ei tavoiteta, arvon kyseisen palkinnon uudestaan.

Onnea Vuodelle 2013!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...